89.
Pieni tehtävä: Laatikot
Yhteissoittoharjoitus, jossa soitetaan vapaasti, mutta täytetään samalla jokin tietty musiikillinen parametri.
Tehtävän laatija
Esa Ylivaara
Perusteet
Tarvittava aika vähintään
Tavoite ja tuotos
Pedagoginen tavoite
Pohditaan sävelten ominaisuuksia.
Soitetaan improvisoiden siten, että vain yksi parametri on määrätty.
Konkreettinen tuotos
Improvisoitu teos
Työskentelyn eteneminen
- Aivan aluksi mietitään, millaisia ominaisuuksia sävelellä voi olla (esim. säveltaso, dynamiikka, artikulaatio, sävy).
- Taululle piirretään kolme laatikkoa. Jokaiseen laatikkoon tulee vain yksi ominaisuus. Esimerkiksi yhdessä laatikossa voi olla A (säveltaso), toisessa forte (dynamiikka) ja kolmannessa vaikkapa ”misterioso” (sävy).
- Soitetaan laatikot peräkkäin. Ohjaaja (tai etukäteen valittu soittaja) näyttää, milloin siirrytään seuraavaan laatikkoon. Muuten saa soittaa mitä vain, mutta laatikon ohje täytyy toteuttaa.
- Edellä mainitun esimerkin mukaan 1. laatikossa voi soittaa vain a-säveltä, mutta muuten soitto on vapaata. 2. laatikossa saa soittaa mitä tahansa, kunhan dynamiikka on forte ja 3. laatikossa saa soittaa muuten vapaasti mutta vain misterioso-sävyyn.
- Kun kaikki laatikot on käyty läpi, ohjaaja näyttää lopetuksen.
Tehtävän teemat
Musiikin rakenteet ja analyysi
Notaatio & musiikkisanasto
Sovittaminen & stemmat
Musiikkiteknologia
Tyylilajit & sävellystekniikat
Työskentelyvälineet
Erityisiä havaintoja tehtävästä
Laatikoita voi olla enemmänkin kuin kolme.
Harjoitusta voidaan myös tarkentaa siten, että yhteen laatikkoon sisältyy kaksi tai useampia parametrejä.
Jatkotehtäviä
Jatkoksi soveltuvia tehtäviä