18.
Pieni tehtävä: Jatka tai täydennä melodiaa
Pienimuotoista, matalan kynnyksen säveltämistä, jossa täydennetään annettua melodiaa.
Tehtävän laatija
Minna Leinonen
Perusteet
Tarvittava aika vähintään
Tavoite ja tuotos
Pedagoginen tavoite
Matalan kynnyksen melodiasävellystä. Erilaisten melodisten aiheiden keksintää ja tämän pohjalta syntyvää pohdintaa eri melodioiden luonteista ja motiivisuudesta.
Konkreettinen tuotos
Lyhyitä melodioita, joissa mukana oppilaan itse säveltämiä katkelmia
Valmistautuminen
Aluksi voidaan tehdä muutama esimerkki taululle yhdessä koko ryhmän kanssa, jotta toimintatapa tulee tutuksi.
Opettaja keksii täydennettävät melodiset aiheet esim. 4-8-tahtiseen kokonaisuuteen, josta puuttuu iskuja/tahteja. Tyylilaji on vapaa.
Yksinkertaisimmillaan tehtävä on tonaalinen, pysyy yhdessä sävellajissa, sisältää selkeitä motiiveja ja muodostaa selkeän, laulettavissa olevan melodisen kaarroksen. Tällöin tehtävä voidaan toteuttaa myös säveltapailuharjoituksena.
Tehtäviä voi myös ryhmän tasosta riippuen olla erilaisia, esim. moduloivia tai sävellajittomia melodioita. Tavoitteena voi myös olla sävellajista "eksyminen".
Työskentelyn eteneminen
• Opettaja antaa oppilaille esimerkiksi kahdeksan tahtisen melodian, joista puuttuu iskuja.
• Lauletaan, soitetaan tai kuunnellaan täydennysmelodiaa ja tehdään siitä huomioita (tarkastellaan esimerkiksi motiiveja, melodista linjaa, rytmiikkaa, tonaliteettia).
• Täydennetään melodia joko vapaasti tai sovitulla tavalla. Olemassa olevaa melodiaa voi pitää lähtökohtana ja sitäkin voi muuttaa.
Sovitulla tavalla täydentäminen:
• Voidaan säveltää samasta täydennysmelodiasta esimerkiksi neljä eri versiota omaa soitinta, omaa ääntä, koskettimistoa tai luokasta löytyviä soittimia käyttäen:
1) Täydennetään melodia siinä esiintyviä motiiveja käyttäen.
2) Täydennetään tehtävä käyttämällä asteittaista liikettä.
3) Täydennetään melodia käyttämällä hyppyjä.
4) Täydennetään melodia käyttämällä hyppyjä ja asteittaista liikettä vapaasti.
• Pohditaan, millaisia melodioista tuli ja tutkitaan niiden sisältämiä intervalleja.
• Jatkuvasti kiinnitetään huomiota rytmiin.
JATKOTEHTÄVÄ:
- Jos innostusta on, voidaan jatkaa melodioita eteenpäin, tehdä niihin B-osa tai variaatiosarja.
Tehtävän teemat
Musiikin rakenteet ja analyysi
Notaatio & musiikkisanasto
Sovittaminen & stemmat
Musiikkiteknologia
Tyylilajit & sävellystekniikat
Työskentelyvälineet
Tarkempi kuvaus työskentelyvälineistä
Vaihtoehtoisesti oma ääni, oma soitin, koskettimisto tai luokkasoittimet. Omalla äänellä toteutettaessa kehitetään samalla säveltapailutaitoja.
Lisämateriaali
Esimerkkejä melodioista:
Jatkotehtäviä
Jatkoksi soveltuvia tehtäviä