23.
Pieni tehtävä: Piiriviesti
Tehtävä sopii hyvin lämmittelyharjoitukseksi vaikkapa tunnin alkuun tai valmistelevana tehtävänä ennen laajempia improvisaatioharjoituksia. Varsinkin pienemmät oppilaat pitävät yleensä tästä tehtävästä ja pärjäävät siinä usein aikuisia paremmin.
Tehtävän laatija
Markku Klami
Perusteet
Tarvittava aika vähintään
Tavoite ja tuotos
Pedagoginen tavoite
Yhteisöllisyyden, vuorovaikutustaitojen, tarkkaavaisuuden, kuuntelun sekä reagoinnin kehittäminen
Konkreettinen tuotos
Rentoutunut, mutta samalla aktiivinen ja tarkkaavainen vire ryhmässä. Tämä on hyvä pohja muille ryhmätehtäville.
Työskentelyn eteneminen
• Oppilaat seisovat piirissä ohjaajan kanssa.
• Ohjaaja (ja myöhemmin myös joku oppilaista) laittaa taputuksen tms. äänen kiertämään valitsemaansa suuntaan piirissä, ja jokainen vuorollaan ”siirtää” äänen eteenpäin.
• Tehtävää voidaan asteittain vaikeuttaa äänen suuntaa vaihtamalla (esimerkiksi nopealla kaksoistaputuksella) tai lisäämällä erilaisia ääniä liikkumaan samanaikaisesti vaikkapa vastakkaisiin suuntiin.
Tehtävän teemat
Musiikin rakenteet ja analyysi
Notaatio & musiikkisanasto
Sovittaminen & stemmat
Musiikkiteknologia
Tyylilajit & sävellystekniikat
Työskentelyvälineet
Tarkempi kuvaus työskentelyvälineistä
Tehtävä toimii hyvin omalla äänellä taikka kehorytmeillä tehtynä, mutta myös pieniä luokkasoittimia tai lyömäsoittimia voidaan soveltavasti käyttää.
Erityisiä havaintoja tehtävästä
Tehtävä on hyvä aloittaa yhdellä äänellä, joka etenee piirissä yhteen suuntaan. Vauhtia voi vähitellen kasvattaa, ja jos haastetta halutaan enemmän, äänen suuntaa voidaan vaihtaa ja/tai lähettää eri ääniä vastakkaisiin suuntiin.
Varsinkin pienemmät oppilaat pitävät usein tästä tehtävästä ja ovat siinä todella tarkkoja. Aikuisille tehtävä onkin yleensä haasteellisempi.
Jatkotehtäviä
Jatkoksi soveltuvia tehtäviä