52.
Ympäröivän maailman notaatio ja imitointi1
Kuunnellaan erilaisia ympäröiviä ääniä, joihin emme yleensä kiinnitä huomiota. Äänten pohjalta tehdään sävellys graafisen notaation avulla ja esitetään se.
Tehtävän laatija
Marko Alastalo
Perusteet
Tarvittava aika vähintään
Tavoite ja tuotos
Pedagoginen tavoite
Ympäröivien äänien analyyttinen kuunteleminen ja imitointi erityisesti sointivärin, dynamiikan, soittotekniikoiden, rytmin ja tekstuurin kautta.
Graafisen notaation harjoitteleminen.
Konkreettinen tuotos
Ympäröivään äänimaailmaan perustuva graafisen notaation avulla tehty sävellys ja sen esitys
Valmistautuminen
Aiheeseen voidaan virittäytyä esimerkiksi tutustumalla etukäteen John Cagen teokseen 4’33’’.
Työskentelyn eteneminen
• Hiljennytään kuuntelemaan keskittyneesti erilaisia ääniä, joita kuulemme ympärillämme jatkuvasti, mutta joihin emme yleensä kiinnitä huomiota (esim. ilmastointilaitteiston humina, tuolin narahdukset, hengitys, yskähdykset ja ulkoa kantautuvat äänet). Kuulohavainnot kirjataan muistiin.
• Analysoidaan havaittujen äänten ominaisuuksia yhdessä opettajan kanssa ja pohditaan, miten niitä olisi mahdollista imitoida omalla äänellä tai erilaisilla instrumenteilla (esim. perinteisten instrumenttien laajennetut soittotekniikat, epäkonventionaaliset instrumentit). Erityistä huomiota kiinnitetään sointiväriin, dynamiikkaan, soittotekniikoihin, tekstuuriin ja rytmiin, mutta äänimaailmasta riippuen myös sävelkorkeuksien, rekisterien, yhteissointien ja harmonioiden miettiminen voi olla kiinnostavaa.
• Keskustelun pohjalta tehdään graafista notaatiota hyödyntäen sävellys, jossa imitoidaan havaittuja ympäristön ääniä oman äänen ja/tai instrumenttien avulla.
• Valmis sävellys esitetään.
Tehtävän teemat
Musiikin rakenteet ja analyysi
Notaatio & musiikkisanasto
Sovittaminen & stemmat
Musiikkiteknologia
Tyylilajit & sävellystekniikat
Työskentelyvälineet
Tarkempi kuvaus työskentelyvälineistä
Oman äänen ja perinteisten soitinten lisäksi voidaan käyttää myös epäkonventionaalisia instrumentteja.
Erityisiä havaintoja tehtävästä
Tehtävä soveltuu sekä ryhmälle että yksittäiselle oppilaalle.
Tätä edeltäväksi tehtäväksi sopii esim. Graafinen notaatio: aloitus.
Jatkotehtäviä
Jatkoksi soveltuvia tehtäviä