11.
Pieni tehtävä: improvisoitu minimalistinen ääniperformassi
Tässä Anthony Howellin performanssiharjoitteita soveltavassa tehtävässä synnytetään yksinkertaisin keinoin rytmikäs, kerroksellinen ja hitaasti muuttuva äänikudos, jonka tuottaminen on myös visuaalisesti kiinnostavaa ja narratiivisia mielikuvia herättävää. Arkisilla esineillä synnytetään sekä jokapäiväisiä että outoja ääniä.
Tehtävän laatija
Marko Alastalo
Perusteet
Tarvittava aika vähintään
Tavoite ja tuotos
Pedagoginen tavoite
Toiminnan, visuaalisuuden ja äänen välisen yhteyden havainnoiminen.
Musiikin roolin tutkiminen merkitysten välittäjänä, huomion kohdistajana ja ajan hahmottajana.
Yksilöllisen tekemisen ja ryhmän luoman kokonaisuuden välisen suhteen ymmärtäminen.
Minimalismille tyypillisen toiston ja vähittäisen muutoksen estetiikan sisäistäminen erityisesti rytmin ja tekstuurin näkökulmasta.
Konkreettinen tuotos
Improvisoitu minimalistinen ääniperformanssi
Valmistautuminen
• Oppilaille voi antaa etukäteen tehtäväksi tuoda kotoa erilaisia instrumenteiksi soveltuvia arkisia esineitä. Oppilaita kannattaa ohjeistaa valitsemaan sellainen toiminta, jota he jaksavat fyysisesti toistaa riittävän pitkään.
• Varataan avoin tila, joka toimi näyttämönä. Rajataan myös tila, joka toimii katsomona.
• Määritetään järjestys, jossa oppilaat menevät näyttämölle. On tärkeää, että kukin oppilas muistaa, kuka on vuorossa ennen häntä ja hänen jälkeensä. Tarkoitus on, että oppilaat menevät määritellyssä järjestyksessä yksi kerrallaan näyttämölle. Kun kaikki ovat näyttämöllä, oppilaat poistuvat sieltä yksi kerrallaan samassa järjestyksessä – ensimmäinen näyttämölle mennyt oppilas myös poistuu sieltä ensimmäisenä, ja viimeisenä näyttämölle mennyt oppilas poistuu sieltä viimeisenä.
Työskentelyn eteneminen
• Oppilaat asettautuvat katsomoon yleisöksi.
• Ensimmäinen oppilas menee näyttämölle ja alkaa toistaa valitsemaansa toimintaa, joka tuottaa ääntä. Halutessaan hän voi käyttää valitsemaansa arkista esinettä instrumenttina. Ääni voi olla tulosta esineen normaalista arkisesta käytöstä (esim. kirjoituskoneella kirjoittaminen) tai esineen poikkeavasta käytöstä (esim. kirjoituskoneen työntäminen lattiaa pitkin). Toistettava toiminta voi olla lyhyt tai pitkä, ja tekemisen tempo voi olla hidas tai nopea, realistinen tai epärealistinen. Oleellista on, että oppilas pyrkii pitämään oman toimintansa rytmin ja tempon samana koko sen ajan, kun hän on näyttämöllä, riippumatta muiden ryhmän jäsenten tempovalinnoista.
• Ryhmä katsoo ja kuuntelee ensimmäisen oppilaan tekemistä jonkin aikaa rauhassa. Sitten – ensimmäisen oppilaan edelleen jatkaessa toistuvaa tekemistään – järjestyksessä seuraava oppilas menee näyttämölle ja alkaa toistaa omaa toimintaansa. Se voi olla samankaltaista tai täysin erilaista toimintaa kuin edellisen oppilaan toiminta. Se voi olla jollain tapaa yhteydessä tai tietoisessa vuorovaikutuksessa edellisen oppilaan toimintaan (kuitenkaan häiritsemättä tai estämättä ensimmäisen oppilaan toimintaa, ellei toisin etukäteen sovita), tai se voi olla täysin erillistä toimintaa. Tekemisen tempo ja rytmiikka voi olla samankaltaista tai täysin erilaista kuin edellisellä oppilaalla. Joka tapauksessa tuloksena on uudenlainen kuva ja uudenlainen äänikokonaisuus, jota ovat nyt toteuttamassa nuo kaksi oppilasta.
• Ryhmä katsoo ja kuuntelee kahden ensimmäisen oppilaan tekemistä jonkin aikaa rauhassa. Sitten kolmas oppilas siirtyy näyttämölle ja toimii kuten edellisetkin. Näin jatketaan, kunnes kaikki oppilaat ovat näyttämöllä tekemässä kukin omaa toistuvaa toimintaansa.
• Ryhmä jatkaa yhdessä näyttämöllä jonkin aikaa, kunnes ensimmäisenä näyttämölle tullut oppilas lopettaa toimintansa ja palaa takaisin katsomoon. Muut jatkavat edelleen tekemistään.
• Vähän ajan päästä, kun ensimmäisenä katsomoon palannut oppilas on saanut katsoa ja kuunnella kokonaisuutta, toisena näyttämölle tullut oppilas poistuu katsomoon; muut jatkavat tekemistään.
• Vähä vähältä näyttämökuva ja äänitilanne purkautuu ja muuttuu yksinkertaisemmaksi, kun oppilaat poistuvat näyttämöltä samassa järjestyksessä kuin ovat sinne menneetkin. Kunkin näyttämöltä poistumisen jälkeen syntyy uusi näyttämökuva ja äänitilanne, jonka katsomiseen ja kuuntelemiseen annetaan riittävästi aikaa, ennen kuin järjestyksessä seuraava oppilas poistuu näyttämöltä.
• Lopulta näyttämölle jää enää yksi oppilas. Hän, joka on tullut näyttämölle viimeisenä. Myös hänen toistuvaa tekemistään katsotaan ja kuunnellaan jonkin aikaa rauhassa. Tämän jälkeen viimeinenkin oppilas poistuu näyttämöltä ja palaa katsomoon, ja ääniperformanssi on päättynyt.
• Session jälkeen reflektoidaan kokemusta. Minkälaisia mielikuvia erilaiset näyttämökuvat ja äänitilanteet herättivät? Miltä tekeminen tuntui? Miltä kuulosti? Mikä oli helppoa tai vaikeaa?
Tehtävän teemat
Musiikin rakenteet ja analyysi
Soittaminen & laulaminen
Notaatio & musiikkisanasto
Sovittaminen & stemmat
Musiikkiteknologia
Tyylilajit & sävellystekniikat
Mielikuvitus & muut taiteet
Työskentelyvälineet
Tarkempi kuvaus työskentelyvälineistä
Arkisia esineitä kannattaa hyödyntää tässä tehtävässä epäkonventionaalisina instrumentteina, mutta ääntä tuottavia toimintoja on toki mahdollista tehdä ilman niitäkin. Jo käveleminenkin tuottaa ääntä, samoin kuin laulaminen, puhuminen ja muu ääntely.
Erityisiä havaintoja tehtävästä
Yleensä kiinnostavampia äänikokonaisuuksia syntyy, kun käytettävät äänet eivät ole jatkuvia (esim. hiustenkuivaimen pitäminen päällä), vaan niissä on jonkinlaista rytmisyyttä tai vaihtelua (esim. koripallon pompottaminen).
Kuuntelemiseen ja katsomiseen kannattaa antaa aikaa. Kenenkään ei tarvitse kiirehtiä näyttämölle tai sieltä pois.
Tehtävällä on toistoa ja vähittäistä muutosta tuottavan estetiikkansa puolesta yhtymäkohtia minimalismiin, ja epäkonventionaalisten instrumenttien hyödyntämisen osalta mm. eksperimentalismiin. Näihin suuntauksiin viittaaminen voi olla hedelmällistä tämän tehtävän yhteydessä. Myös taiteidenvälisiä yhtymäkohtia erityisesti performanssitaiteeseen voi nostaa esiin.
Jatkotehtäviä
Jatkoksi soveltuvia tehtäviä
Muita samankaltaisia tehtäviä
