Teksti: Pasi Lyytikäinen
Artikkeli on julkaistu syyskuussa 2018.
Olen opettanut sävellystyöni ohella sivutoimisesti sävellystä vuodesta 2000 alkaen kaikilla koulutusasteilla peruskoulusta yliopistoon sekä yksilöopetuksena että erilaisissa työpajoissa. Nuorimmat oppilaani ovat olleet alle 10-vuotiaita ja vanhimmat aikuisia, ammatissaan jo kauan toimineita. Tällä hetkellä [2018] toimin Keski-Helsingin musiikkiopiston sivutoimisena sävellyksenopettajana.
”Keskeisin kysymys oppilaslähtöisessä sävellyksenopetuksessa on se, miten harjaannuttaa oppilasta asioissa, jotka tuottavat hänelle erityisiä ongelmia tai jotka eivät motivoi häntä.”
Olen myös ohjannut sävellyspedagogiikkaharjoitteluja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Tällaisia projekteja ovat olleet muun muassa Sibelius-Akatemian koordinoima, lapsille suunnattu Kuule, minä sävellän! -projekti sekä taidekasvattajille ja luokanopettajille suunnattu Digitarina-projekti.
Oppilaslähtöisyys sävellysharrastuksen alkuvaiheessa
Usein sävellysopetukseen hakeutuvalla oppilaalla on ainakin yksi pieni itse tehty sävellys, tai monia pieniä musiikillisia aiheita sävellykseksi. Aina ei kuitenkaan näin ole. Oppilaaksi voi hakeutua myös sävellyksestä voimakkaasti kiinnostunut lapsi, jonka sävellykselliset ideat ovat vasta sanallisessa tai kuvallisessa muodossa.
New Yorkin filharmonikkojen, Suomen Kansallisoopperan ja Musiikkitalon pääkäyttäjien yhteisessä Kuule, minä sävellän! -projektissa olen ollut mukana ohjaamassa useita lapsia, joilla ei ole musiikinharrastustaustaa ja jotka eivät ole aiemmin säveltäneet. Silti jokaisella lapsella on ollut runsaasti musiikillisia ideoita. Kuule, minä sävellän! toteutettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Hankkeen juuret ovat New Yorkin filharmonisessa orkesterissa ja siellä kehitetyssä Very Young Composers (VYC) toiminnassa, ja se rantautui Suomeen Sibelius-Akatemian musiikin lehtori Riitta Tikkasen myötävaikutuksesta.
Riitta Tikkasen kollegoidensa kanssa kehittämissä Luomus (Luova musiikintekeminen) -harjoitteissa on runsaasti erilaisia leikkejä, tehtäviä ja pelejä, jotka liittyvät ääneen, reagoimiseen, aikaan ja yhteistoimintaan. Tällaiset leikinomaiset harjoitteet stimuloivat lapsen musiikillista keksimistä. Ne rentouttavat ja vievät ajatukset kulloinkin harjoitettavan asian ääreen. Jo näissä harjoitteissa huomaa kunkin lapsen innostuksen jotakin tiettyä ääneen tai reagointiin liittyvää tapaa kohtaan.
Kun lapsi huomaa, että kyse on leikistä ja että jokainen hänen musiikillinen ideansa, ”älyttöminkin”, on hyväksytty ja arvostettu, syntyy oppilaan ja opettajan välille luottamus, jonka pohjalle voi lähteä rakentamaan kullekin sopivaa polkua sävellyksen opetukseen.
Leikki osana opetusta
Leikin ja sävellystyön välistä vahvaa sidettä ei voi liiaksi korostaa. Leikittely on eräs tärkein tapa koetella musiikillista materiaalia.
Eräs hyväksi osoittautunut keino edistää lapsen musiikillista keksintää on ”mitä jos?” -harjoitus. Lapsi tuo vaikkapa pienen melodianpätkän tunnille. Tähän melodiapätkään voi liittää lukemattoman määrän ”mitä jos?” -harjoitteita. Esimerkiksi:
- Mitä jos tätä melodiaa edeltäisikin yksi tahti, millainen se olisi?
- Mitä jos tämän melodian haluaisi koristella, miten tekisit sen?
- Mitä jos tätä melodian kanssa soisi toinen ääni, millainen se olisi?
- Mitä jos nämä nuottiarvot olisivatkin pitkiä/lyhyitä?
- Mitä jos tämän soittaisi kovaa/hiljaa?
- Mitä jos tämän soittaisi takaperin?
- Mitä jos tämä melodia menisikin ihan villiksi?
Tämän harjoituksen tarkoituksena ei ole saada lasta muuttamaan keksimäänsä melodiaa mihinkään. Se saattaa muuttua, mutta yleensä ei. Mutta toistuvan leikittelyn avulla lapsi oppii tapoja muokata ja kehittää keksimäänsä seuraavissa sävellyksissään.
Tämän tyyppisissä harjoitteissa opettaja myös huomaa helposti oppilaan vahvuudet. Joku on luonnostaan taitava koristelemaan melodiaa, joku toinen taas osaa muuntaa melodian villiksi, joku kolmas keksii hetkessä melodian eteen uuden tahdin. Nämä havainnot ovat opettajalle tärkeitä. Ne antavat osviittaa siitä, mitkä musiikilliset ilmiöt motivoivat oppilasta sävellyksenopetuksessa parhaiten. Samalla ne antavat myös suuntaa siihen, missä oppilas tarvitsee kipeimmin harjoitusta.
Vinkkejä oppilaan motivointiin
Keskeisin kysymys oppilaslähtöisessä sävellyksenopetuksessa on se, miten harjaannuttaa oppilasta asioissa, jotka tuottavat hänelle erityisiä ongelmia tai jotka eivät motivoi häntä. Esimerkiksi oppilas, joka luontevasti yhdistelee erilaisia jännittäviä sointuja toisiinsa, saattaa pitää täysin yhdentekevänä melodisia kaarroksia. Tällöin on tärkeää motivoida oppilas melodioiden pohtimiseen hänen omista vahvuuksistaan käsin.
Usein tällaisissa tapauksissa voi pyytää oppilasta soittamaan sointuketjut murtosointuina (tai opettaja voi itse soittaa ne). Voidaan tutustua erilaisiin sooloteoksiin, joissa on selvästi jatkuvasti mukana harmoninen ulottuvuus. Tällaisia ovat vaikkapa Bachin soolosellosarjat tai osa Berion Sequenza -sarjan teoksista. Tässäkin tapauksessa leikittely on paras harjoitus. Oppilas voi poimia sointusarjastaan vaikkapa arpomalla yksittäisiä säveliä, jotka hän sitten sommittelee melodiaksi opettajan soittaessa sointusarjaa taustalle.
”Oppilaslähtöisyys ei tarkoita, että musiikilliset valinnat voi tehdä huolimattomasti tai että musiikintekeminen jää puoliväliin.”
Samanlainen lähestymistapa on tarpeen silloin, jos oppilas on erityisen melodiaorientoitunut ja hänellä on vaikeuksia harmonian kanssa. Tällöin eräs hyvä lähestymistapa on pyytää oppilasta sitomaan pedaaliin melodiasta säveliä vaikkapa aina tahdin tai puolen tahdin välein.
Leikki ja sattuma ovat hyviä metodeja silloin, kun keksintä jää jumiin. Monesti sekä melodian että harmonian sävelten keksimisessä saattaa auttaa sävelten sattumanvarainen valitseminen. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki arpomalla saatu musiikki hyväksyttäisiin, mutta se voi yhtäkkiä tuoda eteen jonkin kiinnostavan sävelkulun tai harmonian, joka voi innoittaa uusiin keksintöihin. Pääasia on, ettei keksintä pysähdy liian pitkäksi aikaa.
Valinnasta ja kvaliteeteista
Oppilaslähtöisessä sävellysopetuksessa keskeistä on kiinnittää huomiota oppilaan musiikillisiin valintoihin ja lopputulokseen. Oppilaslähtöisyys ei tarkoita, että musiikilliset valinnat voi tehdä huolimattomasti tai että musiikintekeminen jää puoliväliin. Oppilaslähtöisyys liittyy oppilaan kaikkien musiikillisten keksintöjen arvostamiseen ja siihen ajatukseen, että ne kaikki voivat sisältää taiteellisesti arvokkaita kvaliteetteja.
Kuvat: Markku Klami
